tiistai 9. elokuuta 2016

Kuvakirja vai kuvitettu kirja

Alkukesästä ihmettelin, mikä on lastenkirja ja tarviiko sitä edes määritellä. Päädyin siihen, että kirjallisuustutkimuksen kannalta ei ehkä pitäisi erotella lasten-, nuorten-, ja muita kirjoja, mutta markkinoinnin ja kirjastojen hyllyihin asettelun kannalta määrittelyllä lienee paikkansa.

Nyt törmäsin ajatukseen, mikä ero on kuvakirjalla ja kuvitetulla kirjalla (Nikolajeva, Bilderboken pusselbitar). Heti aluksi törmään ajatukseen, että miksi niitä tarvitsisi erotella ja määritellä. Mutta joskus on kiva pohtia kaikenlaisia asioita ja joskus se nyt vaan kuuluu "työnkuvaan". Myös kirjoja luettavaksi valitessa sillä voi olla väliä. Ei ehkä niinkään ihan vaan luettavaksi, mutta kuunneltavaksi.

Ihan yksinkertaisesti vastaisin kysymykseen, että kuvakirja on kirja, jonka tarina ei toimi ilman kuvia. Kuvitus siis täydentää itse tarinaa, osa tapahtumista, ilmeistä, tunteista ja toimista tulee ilmi vain kuvista, niitä ei kuvailla tekstissä. Toisinaan kuvat ja teksti ovat ristiriidassa, kirjassa kerrotaan ehkä lennokas tarina, mutta kuvat osoittavat, tavalla tai toisella, kaiken tapahtuvan leikissä tai mielikuvituksessa. Onneksi opiskelin tätä asiaa, sen jälkeen innostuin ja opin katselemaan kuvituksia ihan uudella tavalla. (Tämän oivalluksen innoittamana teimme lasten kanssa ruotsinkielisellä sivulla olevan tarinan, jossa teksti ja kuva kertovat erilaisen kertomuksen. Tein myös yhden kuvan tarinaan, jossa kerrotaan pupun osaavan laittaa vähän ruokaa ja oli kiva kuunnella oman kuopukseni reaktiota, kun hän kuvaa katsoessaan sai selvästi ahaa elämyksen).



Kuvitettu kirja taas on kirja, jonka tarina toimii ihan pelkän tekstin varassa ja kuvat ovat vain "koristeita", eikä niitä yleensä ole joka aukeamalla. (Nikolajeva, Bilderboken pusselbitar). 

 Määritelmä ja erottelu on näin ajateltuna ihan selvä. Mutta eiväthän kirjat aina toimi näin selkeiden kaavojen mukaan. Voiko kirja siis olla kuvakirja, vaikka kuvia ei olisikaan joka aukeamalla? Vai onko se silloin kuvakirjan ja pelkän kirjan yhdistelmä? Voiko kirjoja ylipäänsä luokitella hybrideiksi? Onko osa kirjoista kuvakirjan ja kuvitetun kirjan yhdistelmiä? Vai onko kirja heti kuvakirja, jos joku sen kuvista esittää jotakin, mitä teksti ei tuo esille, jotakin tarinan kannalta olennaista?

Luin omana syntymävuonnani julkaistua kirjaa Gunilla Wolden Teemu leipoo. Ensin luokittelin kirjan arkikertomukseksi, jossa kuvat ja teksti ovat täysin symmetrisiä, kuvat eivät kerro mitään, mitä tekstissä ei kerrottaisi, ainakaan tarinan kannalta olennaisia asioita. Onneksi hoksasin kuitenkin ajatella, että ehkä asia ei olekaan niin lapsilukijan, tai tietysti kuuntelijan, osalta. Kun kirjassa sanotaan vaikka, että isä laittaa uunin päälle, lapsi ei tietenkään välttämättä tiedä, miltä se tapahtuma näyttää. Kaiken lisäksi sitä olisi aika vaikea kuvailla pelkästään sanoilla. Kuvasta kirjan kohdeyleisölle käy varmasti selväksi, miten mainittu asia tapahtuu.

Pohdiskelen näitä kuvitusjuttuja nyt, koska valmistelen blogitekstiä yhdestä lasten/nuortenkirjasta, jossa kuvitus ei seuraa välttämättä kaikkia perinteisiä määrittelyjä.

Yhden asian opin vielä tuosta Nikolajevan kuvakirja -opuksesta: Kuvakirja on oma taiteenlajinsa, jossa eri taiteen alat yhdistyvät erityisellä tavalla. Kun kirjoja katselee tältä pohjalta, niin niinhän se tosiaan on.

14 kommenttia:

  1. Tältä lukemalta ostaisin määritelmäsi :). Esikoinen kertoi nyt miksi oli lapsena halunnut yhtä kirjaa luettavan kerta toisensa jälkeen. Kirjassa oli vain kuvia eikä lainkaan tekstiä. Hän oli kiinnostunut siitä kuinka aikuiset osasivat lukea kuvia. Ajatteli itsekin oppivansa taidon isona. Hän siis oli pienenä kuvitellut, että jollakin tavalla luimme tarinan suoraan kuvista. No niinhän se tavallaan olikin... Tarina oli joka kerta erilainen (mm. kaikkien tylsistymistä välttääksemme) ja ehkäpä sen takia sitä piti toistaa loputtomiin :D. Jotta olisi löytynyt joku selitys tähän kuvista lukemiseen :D. Hauska kuulla noin 10 vuotta tapahtuman jälkeen lapsen silloiset ajatukset. Me vain luulimme, että kuvat ja Repu-koiran tarina on kerta kaikkiaan niin mielenkiintoinen :). Rankempi sitä oli lukea kuin tekstikirjaa :D.
    t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)
      Hauska tuo kuvien lukemisen ajatus ja että muistaa jutun näin vuosien päästä ja vielä kertooki sen.
      Mietin asian mainitsemista tuossa postauksessanikin, mutta se sitten jäi: kuvien lukemisesta mainittiin, varmaan edelleen tuossa Nikolajevan kirjassa. Sekin on tärkeä taito oppia, eihän me kaikkea tietoa lueta vain tekstistä, vaan kuvien lukutaito on myös tärkeä. Ilmeisesti oletus on, että hyvin muita kuvia lukeva osaa lukea hyvin kaikenlaisia käyriä, diagrammeja ja muita kuvaajia. (Kuvitusta minun mieleeni, ts. niitä on helpompi piirrellä kuin nuita pupuja rimpsessoja.)

      Poista
  2. Kuva ja kirja sekä kuvakirja, esitit näppäriä ajatuskulkuja aiheesta, jote ei tule miettineeksi. Odotan mielenkiinnolla tulevaa postaustasi. Hauska oli myös yllä tuo Anonyymin kertoma aikuisten kuvanlukutaito:) Tuo jako lasten-, nuorten- ja aikuistenosastoihin ei mielestäni enää päde) kuten silloin ennen, kun olin ylpeydestä pakahtua saatuani kirjastokortin ja lainausoikeuden aikuisten osastolle. Lasten kiinnostus ja lukutaidon saavuttamisen ajankohta ovat erilaistuneet samoin kuin nuorten lukemisharrastus välillä: ei yhtään mitään - laaja repertuaari eri genrejä eri kielillä. Tuo pupu leipoo kuva on hellyyttävä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)
      Kyllähän rajat erityisesti nuorten- ja aikuistenkirjallisuuden välillä on aika häilyvä. Monet aikoinaan alun perin aikuisille suunnatut teokset on myöhemmin muotoutunut lähinnä vain nuorille suunnatuiksi. (Näistä yleensä mainitaan ainakin Robinson Crusoe ja Gulliverin seikkailut). Opin jostain senkin, että joitekin Amerikassa julkaistuja nuortenkirjoja on Ruotsissa myyty alunperin aikuisten kirjallisuutena tai toisinpäin. Siinä taitiin mainita Setä TUomon tupa ja Anna-kirjat. Minusta se alkuperäinen luokittelu vastasi sitä, mihin olen Suomessa tottunut. Sitten on tietysti Harry Potter, joka mursi rajat toiseen suuntaan. Siitä on myöhemmin julkaistu vähemmän lastenkirjamaisilla kansikuvilla, että aikuisia ei hävettäisi lukea lastenkirjaa. (Miettiikö joku tuollaista oikeasti?) Uudesa kansikuva onkin ikäneutraali. Minusta se oli tylsä...

      Poista
  3. Mainio teksti! Ja kyllä minäkin olen tuon karkean määritelmän kannalla: kuvitettu kirja ei vielä ole kuvakirja. Minäkin odotan tulevaa postaustasi. Oppilailleni opetan muuten jo ekan alussa, että kuvien lukeminen on ihan yhtä tärkeää kuin tekstin. Aloitamme lukemalla kuvakirjan tekstit peitettynä. Myöhemmin voidaan pohtia, kertooko kuva jotain ekstraa tai erilaista kuin teksti. Ihania kuvitusharjoituksia olet tehnyt lastesi kanssa. Taida kopsata idean!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)
      Höpisin näemmä jo tuonne ekaan vastaukseeni tuosta kuvanlukutaidosta, vaikka sinähän siitä tosiaan puhuitkin. Sitä monesti vähätellään. Kuvakirjoja pidetään vähempiarvoisina ja kuvia pelkästään viihteellisinä ja ehkä taiteellisina. Onneksi nykyään asenne taitaa taas olla parempi.
      Sanon taas, koska kyllähän kuvat ovat olleet tärkeitä ja arvostettuja tarinan ja informaation välittäjiä menneisyydessä! Vanhat kirkotkin ovat kuin suuria kuvakirjoja, joista latinaa ymmärtämättömät ihmiset ovat saaneet tutustua Raamatun kertomuksiin. Osa kirkkomaalauksista on kyllä sen verran hurjia, että millaisenhan kuvan keskiajan ihmiset ovat saaneet...

      Hienoa, että mietitte oppilaiden kanssa noita kuvien ja tekstien suhdetta. Ei minun kouluaikoinani sellaisia asioita opittu. Vasta nyt tässä viimeisen vuoden aikana olen oppinut ajattelemaan niitä kunnolla. Välillä kyllä olen joutunut pettymään tarinaan, kun kuvat näyttävät, että kaikki tapahtuukin vain mielikuvituksessa, vaikka tarinassa ne kerrotaan "tosina". Minä kun haluan aina uskoa, että seikailu tapahtui oikeasti. En suostu hyväksymään sitäkään, että Liisa Ihmemaassa tapahtumat olivat vain unta. Hän ehkä luuli niin, tai uskotteli niin siskolleen. Onneksi kaikki tulkinnat ovat oikeita. :)

      Poista
  4. Miten minä olen missannut sinun blogisi...?! Ja tuo bloggerin lukijahomma ei päästä nyt sisään... Grr.
    Anyway, mukavan kiinnostavan oloinen blogi!
    Määrittely oli hyvä ja tuo hybridi hauska. Nykyään (lasten- ja nuorten)kirjat kun rikkoo kaikkia rajoja (huippua!) ja mukana on sarjakuvaa, jota lukematta missaat osan jne., vaikka muuten kuvilla ei kaikissa kohdin olisi tarinaa täydentävä tarkoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Ja tervetuloa lukemaan. Blogger takkuaa välillä, jospa se taas myöhemmin toimisi.
      Rajoissa on tosiaan parasta se, että niitä voi rikkoa :)
      Kun olin nuori, oli jotakin Viisikko-kirjoja, joista osa tarinaa oli sarjakuvana. En oikein muista, miten se toimi. Kun sain ne käsiini, olin jo tainnut lukea kaikki Viisikot eivätkä ne siis olleet mikään erityinen elämys. Mistähän sellaisen löytäisi omille lapsille testattavaksi. Täytyykin alkaa metsästää.

      Kuvituksessa voi olla myös ihan huomaamatonta piiloviestintää. Erityisesti sukupuoliroolit, niihin suhtautuminen ja joko selvä erottelu tai häivyttäminen on yksi asia, jota voisi katsella kuvista enemmänkin. Nuo vanhat Teemu-kirjat ovat aika sukupuolineutraaleja, kun Teemulla ja Jaanalla(?) on aivan samanlaiset vaatteet. Hienoa!

      Poista
    2. Teemu -kirjat ovat huippuja :) ja Sannat!
      (onnistui)

      Poista
  5. Onpa kiinnostava aihe, jota en ole tullut koskaan ajatelleeksi. Kirja, jossa kuvat vievät tarinaa eteenpäin tai toisaalle kuulostaa hienolta. Jotkut aikuisten sarjakuvakirjat toimivat näin, esim Hanneriina Moisseisen kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta :) Minäkään en ollut ajatellut tätä ollenkaan ennen tuon Nikolajevan kirjan ensilukemista. Nyt syvennyin siihen vähän tarkemmin, nimenomaan tuohon kuvituksen ja tekstin suhteeseen. Olen nyt oppinut lukemaan sarjakuviakin entistä "paremmin".
      Tuota kirjailijaa en tunnekaan. Täytyy heti tutustua. Nyt olen kyllä aikonut "heti" niin monta asiaa, että toivottavasti ehdin, ennenkuin huono työmuistini pyyhkii kaikki taas mattojen alle.

      Poista
  6. Heitin sinulle palkinnon, löydät sen täältä http://ullankirjat.blogspot.fi/2016/08/nina-george-pieni-kirjapuoti-pariisissa.html
    Tämä haaste on kiertänyt ja lienee uudella kierroksella. Jokainen muovaa kuitenkin omat kysymyksensä.

    Mielenkiintoinen teksti, palaan lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebook-sivulla on joitakin uusia ja vahoja kuvia Neristä.

      Poista
    2. Facebook-sivulla on joitakin uusia ja vahoja kuvia Neristä.

      Poista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.