sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Rakas Cloe

Koiran omistajan rukouskirjaa lukiessa en suostunut tykkäämään surullisista runoista. En tee sitä jatkossakaan. Mutta ehkä sieltä löytyy joku lohduttava miete.

Heräsin aamulla vapaapäiväksi aikaisin. Laitoin tulen pesään, että saatiin lämmintä vettä.  Herätin poikasen ja koiran. Kävin koiran kanssa suihkussa ja poikanen kuivasi pienen söpöläisen. Sen jälkeen veimme pienen eläinlääkärin operoitavaksi. Kulta oli onnellinen, kun sai pitkästä aikaa olla matkakopissaan.

Kotona touhusimme leipomusten ja pihahommien kimpussa. Puhelu eläinlääkäristä suisti elämän hetkeksi raiteiltaan. Kulta ei herännyt nukutuksesta.

En olisi koskaan uskonut ikävöiväni koiraamme näin kamalasti. Tietysti tiesin ikävöiväni, mutta tätä ikävän määrää en etukäteen tajunnut. Tunnen hetkittäin huonoa omaatuntoa siitä, mutta rakas on perheenjäsen ja kun olemme täällä kaukana tavallaan aika yksin oli hauvan merkitys meille valtava. Taidan itse kantaa monenkertaista tuskaa, koska murehdin lastenkin ikävää. Tuntuu myös, että petin Cloen ja jätin hänet yksin. Mutta eihän me tätä valittu ja kulta elää aina muistoissamme.

Vaikka uuden koiran hankkiminen heti tuntuu toisaalta väärältä, sen suunnittelu tuntuu silti helpottavan meidän kaikkien oloa. Kun näen Cloen tavaroita ja saan ajatella, että seuraava saa ne periä olo ei ole yhtä epätoivoinen kuin ajatellessa, että nuita ei koskaan enää tarvita.

6 kommenttia:

  1. Hurjan surullista. Oliko se edes odotettavaa tai paha leikkaus. Kasvatan itse kissarotua, joka on teillä siellä vielä suositumpi ja taso mahtava. Rodulle on ominaista nukutusongelmat, kun kestää vähemmän kuin muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitänyt olla mitään erityistä ja Cloe on operoitu ennenki pentuna, joten ei osattu olettaa, että ei kestäisi narkoosia. Mutta sisällä oliki pahempi tilanne kuin osattiin arvata.

      Poista
  2. Voimia Anne ja perhe!! 💜 Itse itken vieläkin välillä, vaikka Inkan kuolemasta jo vuosi... Ne on niin rakkaita... Terkuin, Tytti

    VastaaPoista
  3. Voimia Anne ja perhe!! 💜 Itse itken vieläkin välillä, vaikka Inkan kuolemasta jo vuosi... Ne on niin rakkaita... Terkuin, Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tytti<3
      Niin se vaan on. Ja itse vielä murehtii lastenki surua.

      Poista
  4. Voi kuinka surullista! :( Ja ymmärrän hyvin, miten lasten sureminen monikertaistaa omaa suruasi. Voimia teille kaikille!

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.