perjantai 21. elokuuta 2015

Ulkosuomalainen ratkaisee

Koska meillä ei ole edelleenkään oikeaa tiskikaappia, teimme itse entisen jääkaapin paikalle kuivatuspaikan. Oikeasti en voi ottaa kunniaa ideasta itselleni, vaan puolisoni taisi innostua, kun näki tiskikaappeja Suomen reissulla. Eihän tämä nyt ihan korvaa sitä aitoa ja oikeaa, mutta on uskomattoman kätevä ja iso apu verrattuna entiseen.



Iltasanomien linkissä suomalaisen kodin tunnusmerkeistä oli kengät eteisessä. Tämä kuva on kohtalaisen kiltti, otin sen, kun kaikki eivät olleet kotona ja rajasin kuraisimmat kumpparit pois kuvasta. 




Ai niin, tämä ei ehkä ole mikään ratkaisu, emme ole vielä oikein keksineet sopivaa. Sen verran meidän talo muistuttaa suomalaista, että on sentään tuollainen pieni eteinen. Monissa ruotsalaisissa taloissa ei ole minkäänlaista tuulikaappia. Ulko-ovesta tullaan suoraan ihan sisätiloihin. Erityisesti se on tainnut olla muotia joskus 60- ja 70- luvun rakennusratkaisujen älyvapaaseen kulta-aikaan. Vanhoissa taloissa tuulikaappi on yleisempi, joillakin on jopa ihana iso porstua. Sellaisen kun saisi, niin voisi tuo kenkäongelmakin olla pienempi, ainakin kesäisin.

2 kommenttia:

  1. Meillä on rintamamiestalo ja siinä kuisti (porstua) ja se on täynnään kenkiä.. hyvä kun ovesta mahtuu sisälle.
    Mutta... Kenkäkaapit helpottaa, jos ei ole pitkävartisia kenkiä talossa.
    Suomessa on nyt tulossa muotiin talot joihin tullaan suoraan sisälle. ilman tuulikaappia.

    VastaaPoista
  2. Meillä ei mahdu kenkäkaappi minnekään, joka seinällä on isot patterit. Tai jotaki muuta. Omituisen ahtaaksi ovat tehneet tän joskus.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.