maanantai 22. kesäkuuta 2015

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu



Kirjoitin tämän alunperin kommentiksi Pihin naisen elämää -blogiin, mutta koska tästä tuli niin pitkä, päätin siirtää sen tänne pitkästyttämästä toisten blogeja. Yhä edelleenkään en aio kertoa kirjasta sen enempää, vain omia ajatuksiani siitä.


Ahmin kirjan tänään aamupäivän kuluksi. En ole kuunnellut muita Hirvosen kirjoja, vaikka olen suunnitellut. Niin vaan blogistan sai minut taas lukemaan juuri sen, mistä kaikki muutkin puhuvat :)
Kirja muistutti jollakin tavalla He eivät tiedä mitä tekevät -kirjaa. Aiheeltaan ja kirjoitustyyliltään. Ja tämä on iso kehu, jos on huomannut, mitä tykkäsin Valtosen kirjasta.
Minulle tuli mieleen sellainen ajatus, joka taitaa tulla Raamatusta, että isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Olen ajatellut sen niin, että siinä lauseessa ei väitetäkään Jumalan kostavan, vaan asian olevan niin, että kaikki paha, mitä koemme, vaikuttaa vielä tuleviinkin polviin. Tässä kirjassahan lapsien äiti-linjassa oli pahuutta, joka minun käsitykseni mukaan sai alkunsa siitä, miten rikkaat kohtelivat köyhän palvelijan lasta. Siitähän tämän maailman ongelmat taitavat paljolti lähteä, isommat, voimakkaammat ja rikkaat sortavat ja alistettujen on jotenkin koitettava tulla toimeen ja vastattava välivallalla. Rikkaiden käytös onnistutaan yleensä median ja propagandan voimalla esittämään hyväksyttävänä ja alistettujen taas terrorismina. Joskus taas alistamisen seuraukset purkautuvat väärällä ja kontrolloimattomalla tavalla. Aslakin toiminnasta huolimatta meidän on varmasti aika vaikea tuomita kaikki hänen ajatuksensa itsekkäistä ihmisistä ja kulutusyhteiskunnasta väärinä.
Pihin naisen pohdinnasta vahvasta ideologiasta aloin ajattelemaan, että ehkä se on juuri niin. Mikä tahansa ideologia voi helposti muuttua vaaralliseksi, erityisesti tietyllä tavalla herkkien ihmisten käsissä (tai aivoissa ehkä paremminkin).

Luin vasta NASAn raportin, jonka mukaan ihmiskunta romahtaa muutamassa vuosikymmenessä. Raportin löysin täältä. Joko siitä lukemalla tai jostakin toisesta tutkimuksesta jäi mielikuva, että suurin uhka on köyhin riisto ja varojen siirtyminen kokoajan pienemmälle eliitille. Jonkin artikkelin mukaan romahdus tapahtuu sen takia jo ennen kuin luonnon varat loppuvat kokonaan tai ilmaston muutos ehtii tuhota meidät. Harmi, että en muista, mistä tämän ajatuksen luin, koska tämä vastaa hyvin pitkälle minun omaa näkökantaani. Toisaalta joku supertulivuori saattaa räjähtää milloin tahansa, ja se saattaa jopa olla pelastus ihmiskunnalle – tai sitten ei.

Maapallo ylikansoittuu niin, että jotkut ihmiset ottavat asiat omiin käsiinsä ja tappavat sokkona sivullisia, kun samaan aikaan jotkin uskonnolliset liikkeet tekevät yhä edelleen töitä vastustaakseen syntyvyyden rajoittamista.

Kiinnitän kirjoissa helposti huomiota henkilöiden ja paikkojen nimiin. Ehkä liikaakin, ehkä kaikkeen ei ole piilotettu piilomerkityksiä. Mutta liekö silti ihan sattumaa, että perheen isän nimi oli Erik.

5 kommenttia:

  1. Hirvonen ja Valtonen tutustuivat toistensa tuleviin kirjoihin jo tekovaiheessa, ja olivat kuulemma huomanneet jo tuolloin olevansa kirjoittamassa ns. samaa kirjaa. Hyvä huomio siis! Yle Areenassa on mainio puolen tunnin ohjelma, jossa kyseiset kirjailijat keskustelevat kirjojensa teemoista. Tässä linkki: http://areena.yle.fi/1-2822845

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä.
      Minä kiinnitän tietysti vielä erityisesti huomiota niihin nettikeskusteluihin, koska ne on kuunneltuina hieman hankalia. Mutta olen silti tyytyväinen, että kirjallisuus elää nykyajassa. Voisin itse kirjoittaa kirjan äänikirjoja kuuntelevasti kirjanörtistä ;)

      Poista
  2. Hei, mihin isän nimi Erik voisi viitata? Minä kiinnitin huomiota lasten nimiin. Aava ja Aslak vaikuttavat tiedostavien ihmisten tyyppinimiltä.

    VastaaPoista
  3. Se on yhden viime vuosikymmen kouluampujista yhdysnimen toinen osa. Jostakin syystä se toi heti mieleeni kouluammuskelun, kun jo tiesin, että kirjassa tullaan ampumaan. Sen takia ajattelin syyski samaa harventamista heti alusta lähtien.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.