lauantai 18. huhtikuuta 2015

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun ja Sysipimeä

Vuosia luulin, että en tykkää dekkareista. Kuvittelin lähes inhoavani niitä. Siis oikeita tavallisia dekkareita, olen minä danbrownini lukenut jo vuosia sitten. Mutta tarjonnan rajoittuneisuuden vuoksi ja hieman vahingossa tartuin pariin dekkariin pari vuotta sitten ja huomasin niiden olevan ihan kelvollista luettavaa. 
Kaverin suosituksesta kiilasivat nämä Pekka Hiltusen kirjat ohi suunnittelemani lukulistan. Tykkäsin lukea nuorista ja älykkäistä ulkosuomalaisnaisista. En tiedä onko Hiltunen itse asunut ulkomailla, mutta ensimmäisen kirjansa hän on haastattelun mukaan kirjoittanut matkoilla kahdeksassa eri maassa. Ulkomailla asuminen on kirjoissa aika lailla sivuosassa, mutta kuvaa mielestäni hyvin expattien elämää; sivujuonnehan se meille arjessa on, mutta silti tämän tästä läsnä. Rikokset ja tapahtumat tuntuvat uskottavammilta suurkaupunkimiljöössä, kuin olisivat Suomeen sijoitettuna.

Koitan välttää saman kirjailijan kirjojen lukemista ihan peräkkäin, mutta nyt en malttanut odottaa, vaan luin nämä ihan putkeen. Tarina imaisi heti mukaansa. Toivottavasti näille julkaistaan vielä jatko-osia. Ja toivottavasti pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.