maanantai 7. elokuuta 2017

Abdel Fattah-Randa: Tio saker jag hatar med mig själv


Aiemmin hehkutin ihastumistani Fattah-Randan ainutta suomennettua kirjaa Näyttääkö pääni tässä isolta. Ruotsiksi on onneksi ehditty kääntää myös tämä. Kirjojen teemat ja miljöö ovat samat, silti niissä käsitellään muslimitytön ongelmia hyvin erilaisissa tilanteissa. Aiemmassa nuori nainen on päättänyt ruveta käyttämään huivia kokopäiväisesti kun taas tässä päähenkilö salaa taustansa kokonaan. Tykkään kirjailijan elämänläheisestä kevyestä tyylistä. Hankalia ja rankkoja asioita voi ottaa esille viihdyttävästi ja normaalin elämän sivussa, ikään kuin ohimennen, mutta silti vähättelemättä. Mielenkiintoista kurkistaa itselle vieraaseen elämään ja kulttuuriin. Kirjailijan oma tausta on sananlainen kuin kirjojen päähenkilöillä, joten kuvaukset ovat uskottavia.
Onnekseni löysin kirjailijan muita teoksia englanniksi. Olen laiskahko lukemaan/kuuntelemaan enkuksi, jos ei ole pakko. Mutta ilmeisesti on innistuttava, koska löysin muitakin miekenkiintoisia YA-kirjoja.

Toivoin löytäväni  ja peräänkuulutin muutama viikko sitten kirjoja, jossa uskonto on läsnä, mutta eivät silti ole nk. hengellisiä romaaneja. Fattah-Randan kirjat ovat juuri sitä, mitä hain. Löysin muitakin kivoja musliminuorten elämästä ja ongelmista kepeästi kertovia. Niitä ei ole käännetty suomeksi tai ruotsiksi ja olen vähän laiska kuuntelemaan englanniksi. Yhden kuitenkin jo kuuntelin ja lupaan blogata sen lähiaikoina.

Samalla olen saanut järjesteltyä ajatuksiani, mikä on se, joka monissa kristillisissä kirjoissa tökkii ja mitä oikeasti haluan. Monissa tapahtuu ihmeitä ja Jumala autta hyvin epäuskottavalla tavalla. Osa muistuttaa enemmänkin scifiä tai fantasiaa.  Sen tyyppisestä tykkään vain, jos se on totuuteen perustuvaa, muuten jatkuvalla johdatuksessa kulkeminen ei anna mitään. Uskovaisten elämästä kaikkine arkisine ongelmineen ja iloineen on mukava lukea. Kaikenlaisten uskontojen!

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Aila Ruoho: Pyhät, pahat ja pelokkaat


Kirja uskonnollisissa yhteisöissä koetusta pelosta, ahdistuksesta, henkisestä pahoinpitelystä sekä itsetyhoisuudesta. Vaikka viimeksi mainittu nostettiin jossain alkupuheessa varsinaiseksi aiheeksi, ei se ainakaan minulle noussut kirjan pääaiheeksi.
Kirja on koskettava ja silmiäavaava, lisäksi henkilökohtaisesti koskettava. Olen kasvanut nuoruuteni yhdessä haastatteluissa esille tulleista yhteisöistä. Minulla ei kuitenkaan ole kovinkaan voimakkaita traumoja siltä ajalta ja siitä yhteisöstä. Kyllähän siellä tietyt asiat nostettiin esille tosi väärällä tavalla ja tottakai se vaikutti minuunkin. Olen kuitenkin joutunut aivan kuvatunlaisen kohtelun kohteeksi täysin uskonnosta irrallisessa yhteydessä. Ominausuudet, jotka tekevät hengellisen yhteisön johtajat vaarallisiksi monille eivät ole vain heille varattuja. Suurin ero perheessä/työpaikalla/koulussa hallitsevaan narsistiin tai muuhun valtaa käyttävään on, että seurakunnassa on helppoa saada hallintaan enemmän ihmisiä (kuin niissä muissa. Äidinkielenopettajan vaatima lisäys, etten jäisi kiinni svetisismistä.)  Uskonto antaa myös tekosyyn alistaa esim. naisia. Vaikka se ei millään tavalla kuulu uskontoon alunperin, pääsi se uimaan sisään jossain 100 ja 300-lukujen välillä. Kaikissa ei-uskonnollisisa alistavissa yhteisöissä alistetaan naista, mutta sitä vastaan protestoidaan enemmän.
Toinen minuun osunut asia on karttaminen. Kuten kirjassakin sanotaan, monikaan yhteisö ei sitä vaadi, suosittele tai edes mainitse. Käytännössä lähes kaikki yhteydenpito kuitenkin lakkasi. Tai ehkä sitä ei koskaan ollutkaan, voihan se johtua siitäkin.
Liikkeiden suhtautuminen asioihin on vuosien saatossa muuttunut, mutta niin on ympäröivän maailmankin. Se otetaan kirjassa lopulta esille kerran. Minusta se olisi kuulunut mainita muutamassa muussakin yhteydessä.
Kirjaan kannattaa tutustua ja se on ehdottomasti asiaa, jolta ei saa ummistaa silmiä. Kirjan puutteena on sivuuttaa se, että monilla ei ehkä ole pahoja kokemuksia. Jonkinkainen arvio, miten yleisiä ne ovat ja onko niitä vähemmän joissain yhteisöissä, jotka eivät olleet esillä tässä kirjassa. Annetaan myös se kuva, että tämä olisi vain uskonnollisten yhteisöiden ongelma. En kiellä, että on erityisen järkyttävää, kun pahuutta esintyy siellä, missä pitäisi olla vain hyvää ja rakkautta.
En ota nyt esille aihetta, miksi lahkoihin liitytään. Kirjoitin siitä keväällä esseen ja siihen voinee palata joskus, jos on tarvetta. Tästä aiheesta voi keskustella privaatistikin, jos haluaa.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Paholaisenhillo

Jos koiralla olisi blogi se kurjoittasi nyt:
"Mamma on tullut kotiin. Minä rakastan mammaa. Mamma ymmärtää noutajan tarvitsevan paljon herkkuja."


Tästä patjasta ompelen tänään koirasängyn. Voi olla, että tuleva omistaja on ominut sen jo nyt niin, että saanee hepulin, kun alan leikkelemään.

Sisko sanoi minulle Haaparannan onnikka-asemalla:"Älä kiinny tavaraan kiinny ihmisiin!" Olin järkyttynyt, koska vad5a 18v palvelleet vaelluskenkäni murtuilivat yhtäkkiä pilalle. Pahinta niin kauan kestävissä kengissä on, että niihin ehtii kiintyä.


Vielä en ole saanut heitettyä menemään.

Otsikko lupaili ruuanlaittoaihetta. Tässä samalla kiehuttelen paprikahilloja. Kerron myöhemmin, miten pahasti epäonnistuvat. Tai onnistuvat, mihin en vielä usko. Kuulokkeissa seurana David Casarettin Kuolema Kukko-onnen majatalossa. Sen luvattiin olevan Thaimaahan sijoittuva hyvänmielen dekkari.  Toivottavasti vastaa odotuksia. Bussimatkalla lopettelin Harri Nykäsen Ariel Kafka -sarjan ja tutustuin australialaiseen muslimiin. Molempia ikävöin ja suosittelen kaikille.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Harri Nykänen: Ariel

Juutalainen rikoskomisario tutkii henkirikosta Helsingissä ja käy jopa välillä synagogassa.
Tämä ei kuulunut niihin dekkareihin, jotka ilmaisevat heti täysin mukaansa ja seuraava kirja on oltava jo valmiina ennen edellisen loppumista. En silti malttanut laskea tätä osaa käsistäni koko päivänä kovin pitkiksi hetkiksi. Kuvaannollisesti. Läheltä piti oikeasti sekin, että aloitin seuraavan osan heti perään. Eli selvästi parempi kuin vain ok. Mutta jotakin jäi puuttumaan. Toiko päähenkilön uskonto kirjaan jotakin lisää? Toi tietysti, mutta olisin odottanut vähän enemmän. Jospa seuraavissa osissa päästäisiin
syvemmälle komisarion yksityiselämään, jota tämän osan perusteella on hyvin vähän. Juutalaisuutta tarvittiin ehkä tuomaan erilainen ulottuvuus itse rikokseen ja sen selvittelyyn. Mietin jo etukäteen, miksi kirjailija on tehnyt päähenkilöstään juutalaisen.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät


Elsan kiinnostuu karismaattisemmasta uskonnosta kuin perheessä on totuttu. Vanhempia uskon asiat eivät kiinnosta, ainakaan tiettävästi, lainkaan, isovanhemmat ovat körtteja. Elsasta kavereineen tulee helluntalainen. Muutamia seurakuntalaisia kuvataan varsin "palaviksi". Elämän suurin tarkoitus helluntaitytöille on miehen löytäminen, vaikka Jumalasuhdettakin hoidetaan ja suulla tunnustetaan (väitetään) tärkeimmäksi. Tämän takia en koskaan istunut helluntaitytön muottiin. Oma menneisyyteeni muistuttaa siis kovasti Elsan nuoruutta. Joissain sivuhenkilössä on silti että enemmän minua kuin Elsassa, ainakin liikkeen jättämiseen liittyen.
Tämä ei ole mikään paljastus helluntaiherätyksen vaietuista asioista, eikä se edes yritä olla sitä. Se on silti hyvä kuvaus siitä, mitä elämä liikkeessä ja liikkeen ja profaanin kodin välillä voi olla. Elsan kokemukset ovat hyvin lähellä omiani.
Kirjasin ylös muutamia ajatuksia kirjaa kuunnellessa. Laitan ne tähän sellaisinaan, en usko saavani niistä muokkaamalla parempia.
Käytän varsin ranskalaisia viivoja, koska niin harvoin pääsen käyttämään niitä.

- Pahempaa kääntyä toiseen uskoon kuin     olla uskonnoton, jopa protesranttisten kristittyjen välillä.

- Nuorten pukeutuminen kuulosti tutulta. Siihen aikaan oli tavallista, että nuorilla tytöillä oli mari-paita ja farkut.

-Tunnistinpa sen tyttöjen katsoman, nimeltä mainitsemattoman ohejmankin. Tosin sen verran vanhempi olen, että sitä katsottiin vasta ulkomailla asumiseni jälkeen. Yhdessä hyvän tyttöystävän kansa tietysti

- Nuoruuden ystävien uskon muuttumattomutta on kritisoitu , tai ainakin kommentoitu kirja-arvosteluissa. Mutta niin minäkin koen, joidenkin usko on toki muuttanut, uskontojen on voinut vaihtua , jopa loppunut. Silti tuntuu, että monien usko on täysin muuttumaton. Se on nähtävästi vain harha, miten muut sen haluavat esittää, tai ihan vain minun tulkintaani.

- Vaikka en ole asunut lähelläkään Columbiaa ja sen sisällissota on tuttu vain opinnoista ja sieltä tulleen ystävän puheista, espanjankielinen maailma ja tuon tyyppiset seurakunnat olen käynyt kokemassa. Telenovelat on myös tuttu käsite. Ne onki muuten hyviä.

- Panelavesi oli tuntematon nimitys, vaikka jotai sen tapaista minulle on kyllä tarjottu. Tai panelan tyyppistä sokeria teen sekaan. Ei yhtään minun juttu. 

- Amerikasta tulleet toinen toistaan villimmät virtaukset on saatu näppärästi mukaan. 

Olinpa näemmä kiinnittänyt huomion lähinnä täysin epäolennaisiin seikkoihin, kuten tavallista. Pienet epäolennaiset 
yksityiskohdat ovat kuitenkin juuri se, mikä tekee kirjat, tämänkin, eläväksi.  

Olen joskus nähnyt lukemiini kirjoihin perustuvia elokuvia tai sarjoja, joita katsellessa tuntuu, että jos en olisi lukenut kirjaa, en ymmärtäisi, mitä tapahtuu. Ehkä lukematta järtäneetkin ymmärtävät, mutta eri tavalla. Tämä kirja ei ehkä anna yhtään samanlaista kuvaa eri kontekstissä kasvaneesta ihmiselle kuin minulle. Toisaalta voi myös olla, että omat hyvin hyvin samanlaiset kokemukseni saavat minut näkemään kaiken vielä oman elämäni kaltaiseksi vääristyeenä.

Olisin kaivannut enemmän kuvauksia Columbiasta, elämästä siellä, kaupungista ja erityisesti sikäläisestä seurakunnasta. Nyt näen sen yhden (oikeastaan kahden) madridilaisen seurakunnan tyylisenä, eikä se välttämättä ole lähelläkään oikeaa kuvaa. 

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Jussi K. Niemelä: Mitä uusateismi tarkoittaa

Oikeastaan tuo on vähän huono nimi tälle postaukselle, koska en nyt aio varsinaisesti esitellä kirjaa, vaan ottaa esille muutamia siitä heränneitä ajatuksia. Luin kirjan jo aikaa sitten ja epäilen, että olisin siitä jopa blogannut, en kuitenkaan löydä sellaista kirjoitusta mistään. En yleensä kamalasti puutu muiden ihmisten maailmankatsomukseen, mutta toisaalta, jos jättäisin kokonaan puuttumatta, ei jäisi mitään sanottavaa. Jos haastelisin kokoajan omasta maailmankatsomuksestani, niin olisin turhan kovasti vain itsestäni puhuva kaveri. Tai ehkä on vain tunnustettava, että ei minulla ole mitään maailmankatsomusta.
Kirjassa on jonkin verran ihmisten kokemuksia, miten vaikeaa on elää ateistina kristillisessä maassa, erityisesti koulut tuntuvat monessa paikassa olevan edelleen kamalan kristittyjä. Itsestäni se tuntuu omituiselta, koska en ole koskaan kokenut niin kouluissa, mutta ehkä sitä ei tule ajateltua, kun ei itse ole erityisesti kristinuskoa vastaan. Toisaalta viimeisimpien yli 20v kokemukseni eivät ole suomalaisista kouluista. Minusta se on väärin, että yhtään ketään painostetaan tai pakotetaan harjoittamaan yhtään mitään uskontoon, tai vaikkapa politiikkaan yms, liittyvää. Muualla kuin perheessä. Olen vuosien mittaan tapellut ajatuksen kanssa ja nykyään olen sitä mieltä, että vanhemmilla on oikeus kasvattaa lapsensa omien näkemystensä mukaan, niin kauan, että lapset itse osaavat päättää, mitä haluavat uskoa ja ajatella. En osaa antaa mitään tiettyä ikää tälle, eikä edes YK anna mitään tarkkaa ikää. Monesti ajatellaan, että 12v saa itse päättää monista asioista, kuten kumman vanhemman luona asuu. Uskonnosta käsitys tuntuu vaihtelevan 12v, 15v ja 18v välillä. Minusta jopa alle 12v voi itse tietää, uskoo ja miten paljon haluaa osallistua. Mutta kyllä vanhemmilla silti vielä on oikeus määrätä lapsi mukaan tiettyihin tilaisuuksiin, osallistumaan ei ehkä niinkään.
Kun ateisti valittaa, että muut lukevat ruokarukouksen ja hän joutuu kuuntelemaan sen. Koska yksi ei vakaumuksensa vuoksi sitä halua lukea, eivät hänen mukaansa muutkaan saisi. Tässä törmätään jo rajusti muiden uskonnonvapauden rajoittamiseen, käsittääkseni kaikilla on oikeus rukoilla tai harjoittaa uskontoaan. Pitäisikö sitten määrätä, että kouluissa on mahdollista lukea ruokarukous, mutta vain kaikki hiljaa mielessään. Häiritsisikö sekin ateistia? Entäpä jos joidenkin vakaumukseen kuuluu rukoilla ääneen tai yhdessä? Kuka tämän saa lopulta päättää. Uskonnonvapauslaki onneksi takaa oikeuden harjoittaa uskontoa, vaikka ateisti, tai muuhun uskontoon kuuluva, joutuu sen näkemään tai kuulemaan. Sen luulisi muutenkin olevan aika itsestään selvä ihmisoikeus. (Ja nyt kaikkien, jotka haluavat ottaa esille muita lakeja rikkovat uskonnonharjoittamismuodot, niihin pätee kyllä sitten muut lait, jotka saattavat rajoittaa niiden harjoittamista.) Ateistia ei saa pakottaa osallistumaan rukoukseen ja ehkä hänelle on annettava oikeus poistua muualle siksi aikaa. Ei siihen rukoukseen saa pakottaa osallistumaan kyllä ketään muutakaan. Ei agnostikkoja, ei muihin uskontoihin kuuluvia eikä edes kristittyjä. Eiväthän kaikki kristityt halua rukoilla kaikkien kristittyjen kanssa. Käytin nyt sanaa halua, vaikka ehkä siinä on kyse suuremmista asioista kuin pelkästä halusta.

Asia, mitä oikeastaan eniten olen tässä ihmetellyt ovat ateistien väitteet että uskovaiset kieltävät tieteen ja vastustavat tieteen edistystä. Heillä tuntuu olevan täysin sokea piste siinä kohti, että tänä päivänä uskovaisillakin on monenlaisia näkemyksiä esimerkiksi evoluutiosta ja luomisesta. Eikä moni ihan puhdas kreationistikaan suuremmin vastusta tieteen tekemistä, ei vaan itse henkilökohtaisesti ehkä osallistu siihen, mutta ei kovin moni evolutionistikaan aktiivisesti etsi fossiileita, kartoita geenisekvenssejä tai mitä muuta tieteen tekeminen pitääkään sisällään. On kyllä totta, että jossain päin maailmaa on isoja ihmisryhmiä, jotka opettavat kreationismia ainoana oikeana oppina ja sen varjolla heille on syötetty ajatus, että ilmastonmuutosta ei ole olemassa. Jos joku syyttää tästä ensisijaisesti uskontoa ja ajattelee, että uskonnot poistamalla ongelmakin poistuu, taitaa olla aika hakoteillä. Ikävä kyllä uskontoja käytetään politiikan välineenä, ja yleensä pahassa. Näiden ajatusten takana on kuitenkin jotakin ihan muuta. Olen törmännyt ajatukseen, että yksi niistä syistä on uskonnon opetuksen(uskontotieteen) puuttuminen kouluista. Silloin ihmiset eivät opi ymmärtämään uskonnon ja tieteen välistä eroa, kuten me täällä pohjoismaissa ja muutenkin uskonnollisia ajatuksia ujutetaan muun opetuksen sekaan. Meille kuitenkin opetettiin jo aikoinaan biologia biologiana ja uskonto uskontona.

Samalla ateistit kuitenkin itse jättävät huomiotta kaikki muiden tieteenalojen tutkimukset ja tulokset. Tämän tästä törmää väitteeseen, että uskonnot estävät tai hidastavat maiden demokratisoitumista. Kuitenkin alan tutkijat väittävät uskonnollisten liikkeiden hidastaneen demokratisoitumista 39 maassa 40 viimeisen vuoden aikana. Demokratisoitumisen puolesta erilaiset uskonnolliset järjestöt ovat taistelleet, joka ajavana tai tukevana voimana yli 60 maassa. Esimerkkeinä vaikkapa Filippiinit 70-luvulla ja Intia vuosina 75-77. Tilastoissa näkymättöminä vielä ei uskonnollisissa liikkeissä mukana olevat uskonnolliset ihmiset. Sellaisesta on hyvä esimerkki tämän päivän Myanmarista.

Toisena monesti esillä olevana ovat maailmalla riehuvat konfliktit, joista kyllä noin 30% on uskonnollisia. Niistäkään monissa perimmäinen syy ei ole uskonnollinen, mutta uskonto toimii hyvänä motivaattorina ja yhteisöä koossapitävänä liimana. Minkään konfliktin ainoa syy ei ole uskonto. On aika vaikea uskoa, että ilman uskontoja konflikteja ei olisi. Tutkimuksen mukaan uskonnollisen väkivallan hyväksymistä ei lisää uskonnollisuus, mutta uskonnollisissa ryhmissä mukana oleminen. Se taas voi liittyä siihen, että yhteisöllisyydellä on havaittu olevan ikävä kääntöpuoli eli vihamielisyys (enemmän tai vähemmän) muita ryhmiä kohtaan. Tästä viimeisestä on hyvä kirjoitus juuri tuossa Niemelän toimittamassa Mitä uusateismi tarkoittaa -teoksessa.

Tämä on vain lukematon blogiteksi, en laita tähän lähdeviittauksia. Annan silti kirjavinkkinä lähdekirjallisuuden, mikäli joku sattuu olemaan kiinnostunut:

Ginges, Jeremy; Hansen, Ian and Norenayan, Ara, Religion och Support for Suicide Attacs. Psychological Science  Feb2009


Lindgren, Tomas, Fundamentalism och helig terror: religionspsykologi för vår tid


Lindgren, Tomas, Religion och konflikt komplexa samband, komplexa orsaker



Toft, Monica Duffy, Philpott, Daniel & Shah, Samuel Timothy, God's century resurgent religion and global politics